Järjestökeskuksen jäsenjärjestöt ottavat mielellään vastaan uusia järjestö- ja vapaaehtoistoimijoita. Ota yhteyttä, etsimme yhdessä sinulle oman kiinnostuksesi mukaisen, sopivan tavan osallistua järjestö- ja / tai vapaaehtoistoimintaan.
Järjestökeskus Kitinen ry:n jäsenjärjestöt ja heidän yhteystietonsa löytyvät kohdasta ”Toimijat”
Alla on kuvio erilaisista vapaaehtoistoiminnan muodoista.
Järjestökeskus järjestää vuosittain erilaisia koulutuksia. Pysyviksi, kerran vuodessa pidettäviksi koulutuksiksi ovat muotoutuneet:
Koulutuksista ilmoitellaan paikallislehti Sompiossa, ilmoitustauluilla, FB:ssä, kunnan tapahtumakalenterissa sekä näillä sivuilla.
Koulutusaiheita otetaan vastaan ja koulutuksia pyritään toteuttamaan resurssien mukaan.
Ota yhteyttä Järjestökeskukseen. Varmimmin tavoitat Minnan puhelimitse (040 189 5470) tai käymällä paikan päällä os. Jäämerentie 19.
Sovimme yhteisen ajan, jolloin voimme keskustella millaisessa vapaaehtoistoiminnassa voit/haluat olla mukana. Voit tutustua etukäteen alapuolella olevaan ”Vapaaehtoistoiminnan muodot” -kaavioon.
Jokaiselle löytyy sopivaa tekemistä omaksi ja toisten hyväksi!
